sunnuntai 9. marraskuuta 2008
Idolsin änestysmatematiikka
Kaikilla teinitytöillä on kännykät ja pappa betalar -> Pete Parkkonen voittaa.
lauantai 8. marraskuuta 2008
Ei hurraamista
Hiihtoliitossa pomot potkii itseään pihalle. Ensimmäinen hyvä uutinen Hiihtoliitosta kymmeneen vuoteen. Vielä kun nämä entiset hemohessaajat eli nykyiset puhtaat urheilijat lopettavat, voidaan nähdä valoa hiihtoputken päässä. Virpi Kuitusenkin nykyinen menestys on rakennettu sellaisen lemuavan valheellisuuden tunkiolle, että voitot tuntuu penkkiurheilijasta lähinnä häpeältä. Kun pohja on mätä ja entiset sotkut siivoamatta, ei voi aloittaa kirkkain silmin aivan kuin puhtaalta pöydältä. Unohtamalla tunkion olemassa olo lemu ei poistu. Kuitunen luultavasti ajattelee, että kun "unohtaa" ei tarvitse kertoa totuutta. Luuleeko Kuitunen tosiaan, että kansa hurraa hänelle sydämensä pohjasta? Lähinnä se on kohteliasta, mutta häpeänsekaista taputusta samalla kun inhotus pyörii vatsassa. Siinä ei penkkiurheilijalla konoset ole kovinkaan kaukana.
***
Silvio Berlusconi ja Dimitri Medvedev, menneisyyden ja idiotismin haamut. Eipä ole hurraamista Euroopallakaan. Mahtaa olla ko. maiden kansalaiset haltioissaan kultapojistaan. Ainakin italialaisten olettaisi ymmärtävän jotakin. Venäläisistä ei nyt tietty voi mennä takuuseen.perjantai 7. marraskuuta 2008
Kähmintää
Stefan Johansson: "Kadun syvästi, että harkintakykyni puute humalatilan ja väsymyksen vuoksi johti käytökseen, jota en itse voi hyväksyä. Olen pahoillani tapahtuneesta ja olen saanut tärkeän opetuksen loppuelämäkseni, Johansson sanoo tiedotteessa."
Johanssonille tiedoksi: Tuollaiset alkeellisimmat käytöstavat omaa kuka tahansa kouluttamaton satamajätkäkin tarvitsematta niitä edes opetella.
Johanssonille tiedoksi: Tuollaiset alkeellisimmat käytöstavat omaa kuka tahansa kouluttamaton satamajätkäkin tarvitsematta niitä edes opetella.
keskiviikko 5. marraskuuta 2008
Ou-bama
Mikä on Barack Obaman tärkein tehtävä uutena pressana?
Finanssikriisin hoitaminen? - Ehei.
Ulkopolitiikka? - Ehei.
Tärkein tehtävä on luotien väistely.
Finanssikriisin hoitaminen? - Ehei.
Ulkopolitiikka? - Ehei.
Tärkein tehtävä on luotien väistely.
maanantai 3. marraskuuta 2008
Vanitas vanitatum!
Voiko enää turhempaa olla, kun verotietojen julkistaminen! Ja tätä paskaa seulotaan jopa uutislähetyksissä. Voi pieru! Hankkikaa tärkeämpää tekemistä!
sunnuntai 2. marraskuuta 2008
Idols
Idols 2008, viimeinen välierä, tytöt. Plääh! - Lyhyesti:
Saana Liikanen. Ehkä hyvä ääni. Ei kuitenkaan mitään mahiksia voittaa kisaa. Epäonnistunut Eppu-tulkinta. Ei vakuuttanut.
Marika Tyyvi. Hyvä matala ääni. Voi menestyä laulajanakin, muttei puhtaan popin puolella. Kansanmusiikki kutsuu?
Jaana Leiniäinen. Liian nuori. Esiintyminen menee wannabeeksi. Ei mahiksia.
Anna Puustjärvi. Ihan ok, muttei voita. Voi olla kolmen parhaan joukossa.
Anna-Kaisa Riitijoki. Ainoa koko porukasta (pojat mukaan lukien), jolla on jonkinlaisia edellytyksiä. Sopisi ehkä kuitenkin paremmin tähdeksi iskelmätaivaalle kuin popin puolelle. Vahva ja läsnäoleva esiintyjä, omaa sisäistä voimaa. Otsatukka ei sovi. Säilyttäisi vain oman tyylinsä. Lauloi hyvin Eppujen biisin. Valtava munkki lisäksi arvonnassa, sillä biisi sopi hänelle hyvin. Oma suosikkini koko poppoosta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)